Pub Pikkupässi

Karkkilan ylpeys, sielu ja sydän – Pub Pikkupässi – palvelee asiakkaitaan niin janon sammuttamisessa kuin usein myös äänen avauksessa ja muuten vaan ajan viettämisessä.

Perinteikkäässä pubissa juomien lisäksi on tarjolla kotimaista livemusiikkia laidasta laitaan, rautaisten ammattilaisten esittämänä.

Liput etukäteen Pub Pikkupässin lippukauppa

Kevään livekeikkoja Pikkupässissä:

La 11.2. Klo 22:00 Aarne Tenkanen
Isot pulisongit omaava laulava ratikkakuski, jolta hittejä löytyy koko keikka. Sellainen on Tenkanen!
Kaikki tuntevat hemaisevan seksikkään pörröpään! Liput 15€

La 18.02. Klo 23:00 Eevil Stöö x Stepa
Suomiräpin ystäville on alkuvuodesta tarjolla hyvää tuplana, kun pitkän linjan tekijät Eevil Stöö ja Stepa lähtevät yhteiskiertueelle. Kiertueen keikoilla päästään nauttimaan molempien räppäreiden täyspitkistä liveseteistä saman illan aikana. Liput 20€

La 25.2. Klo 22:00 Kirkkovene
Alun perin Ripsipiirakka -tribuuttiorkesteriksi perustettu yhtye on tunnettu ennen kaikkea punk rockiksi käännetyistä covereistaan, mutta ovat he saaneet aikaan myös kolme albumillista omia kappaleita. Liput 10€

La 04.03.2023 22:00 Asa
Liput 15 €. Showtime klo 22.00.

La 18.03. 22:00 Mariska
Laulaja-lauluntekijä Mariskan jo kaksikymmentä vuotta kestänyt ura suomalaisen populaarimusiikin parissa on ollut menestyksekäs. Hänet tunnetaan muun muassa hiteistä Kukkurukuu, Liekki, Minä liityin sinuun ja Terveisin, Doris. Liput ennakkoon 29€

La 01.04. 22:00 Brädi
on yli 20 vuotta kotimaisen räpin kentällä vaikuttanut, monissa liemissä keitetty konkari, jolle mikään esiintymislava Suomessa ei ole vieras. Miehen matka 5th Elementin, Herrasmiesliigan ja Cheekin keikkaryhmän kautta jo yli vuosikymmenen jatkuneelle, menestyksekkäälle soolouralle hakee vertaistaan.
Liput 15€

La 8.4. 22:00 Martti Servo & Napander
Martti Servo & Napander on yksi Suomen omalaatuisimmista kevyen musiikin yhtyeistä. Orkesterin humoristiset, lämminhenkiset ja kantaaottavatkin kappaleet ovat saaneet innoitusta muun muassa Junnu Vainion ja Irwin Goodmanin tuotannosta. Satoja ja taas satoja keikkalavoja urallaan kiertänyt kvintetti tarjoaa yleisölleen milloin tahansa unohtumattoman illan ja show’n. Liput 25€

La 22.4. 23.00 Poju
Pitkän linjan muusikko Pojun sooloura lähti käyntiin räjähdysmäisesti jättihitin Poika saunoo saattelemana. Sen jälkeen tarttuvia disco-iskelmiä on tullut tasaiseen tahtiin. Jättihitti Esson Baariin on kuunneltu Spotifyssa käsittämättömät 20 miljoonaa kertaa, joka oikeuttaa viisinkertaiseen platinalevyyn! Liput 20€

Su 30.4. 22:00 KUUMAA
KUUMAA on muutamassa vuodessa noussut yhdeksi maan mielenkiintoisimmista popyhtyeistä. Bändin jäsenet Johannes Brotherus, Jonttu Luhtavaara ja Aarni Soivio hurmaavat välittömällä energiallaan niin musiikissaan kuin keikoillaankin. Yhtyeen ydintä ovat suuret, tunnistettavat melodiat, tarttuvat tekstit ja valovoimainen live-energia.
Liput 20€

La 6.5. 22:00 Scandinavian Music Group (Trio) SIIRTYNYT – Uusi päivä 30.9!
Scandinavian Music Group suuntaa keväällä ensimmäistä kertaa intiimille trio-kiertueelle! Syksyllä 2021 Scandinavian Music Groupin alkuperäisjäsenet Terhi Kokkonen, Joel Melasniemi ja Antti Lehtinen esittivät Helsingissä Superwood-festivaalilla tulevan albuminsa kappaleita harvinaisella kolmen hengen kokoonpanolla. Esiintymisestä jäi itämään haave tehdä vastaavia keikkoja enemmänkin. Nyt puolitoista vuotta myöhemmin, uuden levyn ja 20-vuotista uraa juhlistaneen koko bändin levyjulkkarikiertueen jälkeen Kokkonen, Melasniemi ja Lehtinen suuntaavat ensimmäistä kertaa erityiselle trio-kiertueelle. Liput ennakkoon 29€

13.5.2023 klo 23 Juno

Junon edellinen levy ”Katumuksen sakramentti” ylitti kevyesti platinarajan, toi räppärille kaksi Emma-ehdokkuutta ja suorastaan pursusi hittejä (nimikkobiisin lisäksi mm. Tyhjää, Hätäraketteja, Älä muuta mitään, Sulle ja sulle, Vaikutuksen alainen). Tulevalta teokselta on puolestaan ilmestynyt jo singlet Kaadun saappaat jalassa (feat. Jonna Tervomaa), Veri (feat. VilleGalle), Eräpäivät ja En paljoo tiiä.

Katalogia riittää toki muutoinkin. Juno on ehtinyt julkaisemaan albumeita niin soolona kuin lukuisissa eri kokoonpanoissa. Vuosien varrella hän on vaikuttanut mm. Elokuu-yhtyeessä, Hotelli Vantaa -projektissa, Hulabaloo-duossa, SMC Lähiörotat -kollektiivissa sekä Kuohu-nimisessä triossa. 2020-luvun alussa hän teki Palefacen ja Laineen Kasperin kanssa tapahtuma-alan ahdingosta kertoneen, Kotimaanavun keräystä tukeneen biisin Huominen. Räppärin tunnetuimpiin soolobiiseihin lukeutuvat mm. Kuuluuks, Karkumatkalla, Levyttävä artisti ja Sinä päivänä lopetan. Showtime klo 23. Liput ennakkoon 15€

La 20.5. 21:00 Tapio Liinoja ja Olli Ahvenlahti
Olli Ahvenlahti on neljännen polven helsinkiläinen, stadin kundi. Tapio Liinoja on neljännen polven maalainen, juntti.
Esitys on leikkimielinen kisa maaseudun ja kaupungin kesken. Käydään Kolmannelta linjalta ahonlaitaan ja takaisin. Tapio Liinoja, laulu
Olli Ahvenlahti, piano. Liput 25€

3.6. Redrama

10.6. Christian Casagrande

16.6. Knucklebone Oscar

17.6. Uniklubi

22.6. Trio Fingerpori

24.6. Pässin juhannus – Freud Marx Engels & Jung Revisited ja Spekti

1.7. Costi

2.7. Sir Elwoodin Hiljaiset Värit

7-8.7. Sunset Beach Party

15.7. Marion Rung

12.8. Blues Brothers Believers

19.8. J. Karjalainen

26.8. Kuningasidea

Turuntie 1
03600 Karkkila

Puhelin 050 0660066
E-mail info@pikkupassi.fi

Facebook Pub Pikkupässi

Janon sammutusta ja ajan tappamista jo vuodesta 1969!

Pub Pikkupässi »

Pub Pikkupässi, Turuntie 1 Karkkila

Karkkilan matkailuneuvonta

Karkkilan matkailuneuvonta – Vieraile Karkkilassa

Karkkilan linja-autoasema, Huhdintie 10-12, 03600 Karkkila.
Sähköposti: visitkarkkila@karkkila.fi
p. +358 44 467 5514

Aukioloajat 1.9.2023 alkaen

Tiistai, torstai ja perjantai klo 10-17 (lounastauko klo 12-13)
Keskiviikko klo 11-18 (lounastauko klo 12-13)
Lauantai klo 10-15
La 16.9. poikkeuksellisesti suljettu
Suljettu maanantaina ja sunnuntaina

Vieraile Karkkila -kartalla

 

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Visit Karkkila matkailukartta

Visit Karkkila – matkailukohteet, karttatiedot

Lue lisää »